Suomen parhaat vaellusreitit ovat verkkosivujen Hetta-Pallas-vaellus ja Suomen hienoimmat 5 pitkää vaellusta mukaan Karhunkierros ja Hetta-Pallas reitit.
Kuusamon Rukan Karhunkierros ollaan pätkissä jo kävelty melkein kokonaan ja hieman ehkä kyllästytty metsän keskellä kävelemään, joten Hetta-Pallaksen tuntureilla samoilu kiinnosti kovasti. Hetta-Pallaksella näkymät ovat metsän sijasta pitkälle kauas horisonttiin asti jatkuvat kumpuilevat tunturimaisemat.
Hetta-Pallas on Suomen vanhin vaellusreitti ja se on Pallas-Yllästunturin kansallispuiston suosituin reitti.
Alkuvaiheen suunnitelmia
Vaellukselle etappeja ei tarkemmin suunniteltu vaan varattiin noin 3-4 päivää aikaa sen läpi kävelyyn. Otettiin siis torstai ja perjantai vapaaksi töistä, jotta reitti ehditään varmasti kulkemaan läpi ennen maanantaita, jolloin töihin olisi palattava.
Yöt oli tarkoitus viettää teltassa. Joten hieman aiemmin ostettu teltta (Breheimen 3) pääsee siis todella kunnon koitokseen. Breheimen 3 valmistus on ilmeisesti päättynyt ja teltasta on tullut jo uudempi versio (Seeker Breheimen 3).
Kun vaellusviikonloppu lähestyi, säätiedotteet ei näyttäneet todellakaan kovin hyvältä, sillä iso sadealue näyttäisi kulkevan koko Suomen yli viikonlopun aikana. Välillä tosin näytti, että sadealue kulkisi Pallaksen itäpuolelta ohi ja siihen versioon sitten kovasti luotettiin.
Automatka kotoa Pallakselle
Keskiviikkona illalla töiden jälkeen lähdettiin Oulusta autolla Pallasta kohti. Näytti siltä, että emme ehtisi järkevään aikaan Pallashotellille syömään, joten pysähdyttiin sitten Pellossa syömässä. Varsinkin, kun karttaa tutkimalla sopivan niminen grillikin löytyi
Grovmål olikin ihan hyvä. Tosin isompi versio oli vähän turhankin iso joka sitten meinasikin väsyttää ja ajomatkaa oli vielä jäljelle reilusti.
Pääsimme Pallakselle perille joskus ennen kahdeksaa, ja suunnistimme pallasjärven rannalle punaiselle hiekalle. Hieno ranta oli aiemmin bongattu, kun mietittiin, että ollaanko ensimmäinen yö hotellissa vai kokeillaanko miten yöpyminen teltassa sujuu. Hyvä kuitenkin testata teltta ennen kuin ollaan keskellä tunturierämaata, josta olisikin sitten pitempi matka takaisin, jos teltassa yöpyminen ei jostain syystä onnistuisikaan. Hyvinhän se kuitenkin sujui ja nyt olikin yksi huolenaihe vähemmän itse vaellukselle.
Ensimmäinen vaelluspäivä
Torstai aamuna lähdettiin Pallashotellille aamupalalle (Lapland Hotels Pallas). Se kun tulisi olemaan viimeinen kunnon ateria seuraavina päivinä. Aamupala oli oikein hyvätasoinen.
Aamupalan jälkeen edellisenä päivänä tilattu kyyti saapui (Taksi Rami Niemelä). Olimme miettineet kahta vaihtoehtoa, joista ensimmäinen olisi ollut ajaa autolla Hettaan ja siellä yöpymisen jälkeen aloittaa vaellus aamulla venekyydillä Ounasjärven yli. Siinä tapauksessa olisi pitänyt hommata myös auton siirto Hetasta Pallakselle, jonka olisi kyllä saanut samaan venekyyti-palvelupaketiin. Päädyimme kuitenkin pysäköimään auto Pallashotelille ja siirtymään taksikyydillä Hettaan. Maksoimme hieman ylimääräistä kyydistä, jolloin pääsimme Mustavaaran yksityistietä lähelle Pyhäkeroa ja venekyytiä Ounasjärven yli ei tarvittu (Hetasta pääsee Hetta-Pallas-reitille myös Mustavaaran yksityistietä pitkin). Mustavaaran tien päästä pääsi muutaman kilometrin pituista polkua pitkin Pyhäkeron autiotuvalle.
Pyhäkero
Pyhäkeron tuvalta, 390 m merenpinnasta, alkoikin heti ”luulot pois” -nousu Pyhäkeron huipulle 720 metrin korkeuteen. Onneksi retkeilyreitti kuitenkin hieman kiersi rinnettä, ettei ihan kaikkein jyrkintä rinteen kohtaa tarvinnut kiivetä. Ylhäällä oli myös Pyhäjärvi, joka alla olevissa kuvissakin näkyy. Pyhäkero on Ounastunturin korkein kohta. Seuraava korkeampi kohta on vasta Pallastuntureilla, jossa Taivaskero on se korkein huippu.
Sioskuru
Pyhäkeron huipulta laskeuduttiin Sioskurulle, jossa pysähdyttiin syömään lounasta, tonnikalaa ja leipää. Emme tässä jaksaneet ruveta lämmittämään pussiruokaa vaan se herkkuhetki siirrettiin myöhäisempään ajankohtaan. Sioskurun autiotuvan ympäristö oli ensimmäinen paikka, johon olisimme voineet jäädä yöksi.
Emme kuitenkaan olleet kulkeneet vielä kovin pitkää matkaa ja energiaa vielä riitti, joten päätimme jatkaa Pahakurulle. Siellä sijaitsee seuraava autiotupa. Lisäksi näytti siltä, että sadealue tulee kulkemaan ylitsemme, joten on parempi edetä nyt. Joudumme mahdollisesti viettämään myöhemmin yhden päivän teltassa tai tuvassa sateelta suojassa. Jatkoimme Siosvaaraan rinnettä ylöspäin, joka oli loivempi kuin edellinen Pyhäkero.
Pahakuru ja Hannukuru
Jatkoimme matkaa pahakurun autiotuvalle. Lähestyessämme Pahakurua ensimmäisiä pisaroita alkoi sadella. Onneksi ei vielä kuitenkaan kovin paljon, joten ehdimme perille ja pystyttää teltan ennen kuin sade enemmän yltyi. Pahakurun tupa oli aika pieni ja osa paikalle saapuvista ja tuvassa yöpymistä suunnitelleet jatkoivatkin seuraavalle tuvalle, Hannukuruun, jonne ei enää pitkä matka ollut. Siellä on isommat tuvat ja jopa saunomismahdollisuus. Sauna oli tosin tällä hetkellä suljettuna, koska viereisen järven vedessä oli havaittu järvisyyhy, joten sitä ei voinut käyttää pesuvetenä.
Kasasimme ensin teltan, kun sää näytti huonontuvan. Telttapaikka oli hienosti ihan jyrkänteen reunalla. Teltan pystytyksen jälkeen valmistimme tuvalla pussikeitosta itsellemme iltapalan. Iltapalan jälkeen painuimmekin telttaan ja nukahdimme hyvin nopeasti, sillä sen verran raskaaksi päivän siirtymä osoittautui. Pahakurulta ei tullut kuvia otettua, kun oli jo hämärä.
Toinen vaelluspäivä
Nukuimme hyvin vaikka ulkopuolella tuuli kovasti ja vettä satoi. Aamulla herätessä mietimme jäämmekö pitämään sadetta telttaan. Pari tuntia jaksoimme teltassa makoilla. Mutta sen jälkeen päätimme lähteä etenemään, sillä näytti, että sade tulisi jatkumaan koko päivän. Emme olisi jaksaneet viettää koko päivää teltassa tai tuvalla. Emme olleet osanneet varautua jollain peleillä tai edes pelikorteilla, joilla tappaa aikaa. Puhelimen nettikään ei toiminut, joten netissäkään ei voinut aikaa viettää.
Suaskuru
Teltta sitten märkänä kasaan ja matka jatkukoon vesisateessa kohti Hannukurua ja sieltä edelleen Suastunturin rinnettä ylös 500 metriin asti. Rinkan paino oli kasvanut huomattavasti edellisestä päivästä, sillä märkänä pakattu teltta pusseineen sisälsi huomattavasti vettä. Suastunturilta laskeuduttiin suaskuruun, jossa pysähdyimme kotaan lounaalle. Samalla kuivattelimme vaatteita tulipaikan läheisyydessä. Tässä vaiheessa vaatteet olivat jo läpimärät. Kengät olivat tosin vielä kuivat.
Syötyämme päätimme lähteä jatkamaan Montellinmajalle, sillä Suastunturin ylitys vesisateesta huolimatta ei kuitenkaan vielä liian haastavalta tuntunut.
Lumikero ja vuontiskero
Ei siis muuta kuin Lumikeron rinnettä ylöspäin 260 metrin korkeudella olevasta Suaskurusta. Emme osanneet huomioida, että Lumikeron huippu, josta reitti kulkee, on 660 metrin korkeudella ja jo paljon ennen huippua sää oli todella huono. Tuuli niin kovasti, että lakista sai välillä pitää kiinni ja eteneminen oli hankalaa. Vaatteet ja tällä kertaa myös kengät olivat läpimärät varmaan jo nousun puolivaiheessa. Marilla meinasi tässä vaiheessa usko ja kunto loppua ihan kokonaan. Taukoja ei voinut jäädä pitämään, koska ei ollut mitään suojaa ja heti pysähtyessä tuli kylmä. Söimme kulkiessa suklaata, jotta energiat pysyivät edes jollakin tasolla. Onnistuimme kuitenkin ylittämään Lumikeron, jonka jälkeen täytyi vielä kulkea hieman Vuontiskeroa ylös- ja alaspäin ennen Montellinmajalle saapumista.
Montellinmaja
Montellinmaja ei enää ollut käytössä mutta vieressä oli uuden veroinen kota. Kota oli kuitenkin ihan täynnä, sillä alueelle oli isompi porukka tullut yöpymään ja he viettivät aikaa kodalla. Vieraanvaraisuutta löytyi kuitenkin ja meillekin löytyi pieni kolo, johon istahtaa hetkeksi lämmittelemään. Läpimärkinä meille oli ehtinytkin tulla jo aika kylmäkin.
Nammalakurun tuvalle ei enää kuin reilu kilometri matkaa, joten jatkoimme sinne ja toivoimme, että siellä olisi tilaa saada vaatteita kuivumaan.
Nammalakuru
Nammalakurun tupa olikin iso ja hyvin varustelu. Siellä löytyi onneksemme erillinen kuivaushuone, jonne saimme vaatteet kuivumaan. Vaikka tuvalla oli paljon muitakin, ja kuivaushuone oli ihan täyteen ahdettu, saimme omammekin sinne sopimaan. Huoneessa oli erillinen puukamiina, jolla huonetta pidettiin lämpimänä. Sade oli jo enimmäkseen hellittänyt ja kasasimme teltan tuvan takapihalle. Muut vaeltajat tuvalla ihmettelivät miksi halusimme kosteaan ja kylmään telttaan, kun tuvassakin olisi ollut tilaa. Halusimme kuitenkin yöpyä teltassa, sillä se oli ollut matkamme tarkoitus alusta asti. Teltassa on myös omaa rauhaa eikä tarvitse välittää muista kulkijoista. Esimerkiksi yksi tuvan henkilöistä lähti aamuisin joskus kolmen neljän aikaan liikkeelle. Hän oli Pahakurustakin lähtenyt aikaisin aamulla. Toinen tupayöpyjä ei saanut nukuttua ja oli koko yön käynyt lisäilemässä puita kuivaushuoneen kamiinaan. Hyvä, että tuli oli ollut lähes koko yön kamiinassa, niin suuri määrä vaatteita oli yön aikana kuivunut.
Tapasimme täällä uudelleen isän ja pojan, jotka olimme tavanneet useasti matkan varrella. Heidän lisäkseen oli myös neljän miehen porukka, jotka olivat tuttuja tauoilta Pahakurulta asti. Vaikka kahdestaan patikoimme, oli mukavaa vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia muiden samoja polkuja kulkeneiden kanssa.
Kolmas vaelluspäivä
Nammalakurussa herätessämme vähäinenkin sade oli lakannut ja aurinkokin alkoi pilkistämään pilvien välistä. Pakkailimme ja söimme aamupalaa kaikessa rauhassa ennen kuin lähdimme viimeiselle etapille. Tässä vaiheessa ei enää ollut kiirettä sillä matkaa ei enää ollut kuin noin 13 km. Ehtisimme hyvin kävelemään loppumatkan ja ajamaan vielä illalla Pallakselta kotiin saman päivän aikana. Olimmekin viimeisiä, jotka tuvalta lähtivät.
Heti lähdettyämme liikkeelle, huomasi kuinka paljon hyvä fiilis vaikuttaa jaksamiseen. Edellisen päivän raskas tarpominen vaakasuoraa sadetta vastaan, kengät täynnä vettä, kamppeet läpimärkinä, näkymä pelkkää harmautta, oli muisto vain. Aurinko nosti mielialan korkealle ja vaikka kengät olivat vielä kosteat, askel tuntui kevyeltä. Tästä vaan taas huomaa kuinka paljon fyysinen jaksaminen on korvien välistä kiinni.
Viimeinen levähdyspaikka oli Rihmakurun kodalla, jossa söimme välipalaa ennen kuin jatkoimme Rihmakurun kivikkoisia vaaroja ylöspäin.
Taivaskero ja Pallas
Matka alkaa lähenemään loppuaan vielä on jäljellä Taivaskeron huiputus. Reput jättämme Taivaskeron juurelle ja kiipeämme vielä viimeisen huippulle ja samalla kaikkein korkeimmalle yli 800 metriin.
Taivaskerolta alkaa laskeutuminen alas hotelli Pallastunturiin. Tässä vaiheessa jalat ovat ihan poikki ja alamäkeen kävely särki jalkoja. Onneksi hotelli aina välillä pilkahteli tunturien välistä edessämme, josta saimme vielä voimaa viimeisille kilometreille.
Pallashotelli ja kotiinlähtö
Hienon reitin päätepiste on Pallastunturin Laplands Hotel. Tulihan sitä patikoitua ihan tarpeeksi ottaen huomioon todella haastavan kelin Lumikeroa ylittäessä ja tulihan sitä kilometrejäkin ihan tarpeeksi ylä- ja alamäkeä kulkiessa. Kokonaisuutena upea reissu! Mahtavia maisemia, henkistä ja fyysistä rajojen koittelua, kahdenkeskistä laatuaikaa ja mukavia kohtaamisia uusien ihmisten kanssa.
Poroja emme tunturissa nähneet kuin etäältä mutta autolla kotiin lähtiessä Poro kulki vierellämme niin pitkään kuin jaksoimme hitaasti ajella.
Vastaa